Viiton – olen olemassa on väkevä kuvaus identiteettinsä kanssa kamppailevan kuuron nuoren kasvusta kulttuuristaan ylpeäksi, viittomakieliseksi aikuiseksi.
Kuulevien vanhempien kuuro lapsi ja ainoa kuuro myös varhaisessa elinpiirissään - siinä lähtökohdat nuoruusiässä läpikäymälleni identiteettikriisille. Kriisi olisi voinut päättyä traagisesti, mutta niin ei kohdallani onneksi käynyt. Kuitenkin vasta vuosien etsikkoajan jälkeen löysin lopulta kuuron identiteetin ja suomalaisen viittomakielen äidinkielekseni.
Halusin kirjoittaa elämästäni kirjan jakaakseni kokemukseni kenen tahansa kieli- ja kulttuurivähemmistöön kuuluvan kanssa. Aihe on yhteiskunnassamme erittäin ajankohtainen, sillä kieli- ja kulttuurivähemmistöt ovat nousseet näkyvästi parrasvaloihin.
Usein ajatellaan, että vähemmistöillä asiat ovat huonosti, ja niissä elävät poikkeavat valtaväestöstä muutenkin - negatiivisessa mielessä. Kirja tarjoaa oivan välineen kuurojen maailmaan eläytymiselle ja virheellisten käsitysten korjaamiselle. Samalla se antaa vahvat näytöt kuurouden ja viittomakielen hyödyistä niin kuuroille itselleen kuin koko valtaväestölle.Juhana Salonen Viiton – olen olemassa
- sivua
- Luettu kovakantisessa muodossa
Viiton – olen olemassa
Suomalaisen viittomakielen projektitutkija Juhana Salosen kirjoittama Viiton – Olen olemassa on mielenkiintoinen biografia ja katsaus viittomakielisen elämäntarinaan. Tositarina etenee melko kronologisesti alkaen Juhanan syntymästä ja lapsuudesta aina aikuisuuteen saakka. Keskiössä on identiteetti ja kielellisen kulttuurin omaksuminen osaksi arkea.
On kiehtovaa lukea kuurona elämisestä eri vuosikymmenillä, mutta varsinkin päähenkilön eri-ikäisenä suhtautumisesta itseensä ja viittomakieleen. Oma puolisoni on kuurosokea ja koska kuuloa ja näköä on jäljellä (ja ollut varsinkin nuorempana), myös hän on kipuillut identiteettinsä kanssa. Sitä on monille ”liian kuuleva” ja toisille ”liian huonokuuloinen”. Kirja auttoi minua siis ymmärtämään jossain määrin myös häntä.
Kirjan tyyli on paikoin kankea ja poukkoileva. Äidin aluksi herttaiset kertomukset lisäävät kirjan edetessä turhaa toistoa ja loppua kohden jopa ärsyttävät, varsinkin kun kerrontatapa muuttuu yllättäen 2. persoonan ”sinä”-kerronnaksi. Kevyt tatsi muuttuu jo puolivälin jälkeen raskaaksi ja hieman itseään toistavaksi ”päiväkirjaksi”, mutta viimeistään viimeisen osan väitöskirjamaisen teorian myötä on vaikea pysyä enää mukana. Tämän osuuden olisi voinut jättää esimerkiksi johonkin toiseen opukseen. Toisaalta gradunhan Juhana onkin varmasti ansiokkaasti tehnyt hänelle rakkaasta aiheesta ja elämäntyöstä, viittomakielestä.
Kokonaisuutena kirja on mielenkiintoinen ja erilainen ja arvostan Salosta rohkeudesta käsitellä koko elämänsä kaarta painetussa muodossa. Paljon kertomuksiin voinkin samaistua, sillä pidän erityisesti päiväkirjan ja omien ajatusten ylös kirjoittamista mitä parhaimpana terapiamuotona.
Kaikkea hyvää Juhanalle jatkoonkin ja kiitos kirjasta!
Arvio julkaistu myös Goodreads-palvelussa
Raskasta lukemista Kevyttä lukemista